31.1.2015

Mielialameikkaajan elämä ja teot

Minulla oli tässä eräs päivä mennä viikolla aivan huikean huono päivä. Vitutti ja masensi ja väsytti ja otti päähän. Oli oikein sellainen fallos mastodonttios otsassa. Vitutus vei ilmeisesti niin paljon aivokapasiteettiani, että taannuin ihan vanhan kunnon teini-Armin tasolle. Oli niin melodramaattista meininkiä, että piti ihan meikata tummanpuhuvasti, että kaikki varmasti näkisivät kilometrin päähän, että tänään ei kannata tulla yhtään liian lähelle :D

Mitään goottimeikkejä minulla ei ole koskaan ollut (koska ollaanpa nyt ihan rehellisiä, tässä albiinonaamassa mustat sävyt nyt vain eivät toimi kovin imartelevasti), mutta kyllä tässä huomattavasti tummemmilla vesillä liikuttiin kuin mitä minulta normaalisti nähdään.




Mustaa ulkonurkassa, hopeaa muualla liikkuvalla luomella, tummaa harmaata luomivaon ulkonurkassa ja harmahtavaa sinistä luomivaon sisänurkassa. Valitettavasti en saanut onnistunutta kuvaa silmät kiinni, niin että tuo sininenkin olisi kunnolla näkynyt, mutta hieno oli, uskokaa kun sanon :D Nämä kaikki olivat Viva la Divan absolutely fabulous eyes -paletista, alaluomen väripilkkuna toimiva liila taasen on Coastal Scentsin original paletista.

Näillä sumusilmillä tuli siis murjotettua päivän verran. Sitten päätin että saa riittää, olen taas oma ihana, aurinkoinen itseni ja julistan omaa erinomaisuuttani leikkimällä Tikkurilan värikarttaa. Ja kun nyt tälle omakehun tielle lähdin, niin huomautetaan vielä, että oikein ansiokkaasti leikinkin! Tuli tehtyä oma lempparimeikkini pitkään, pitkään aikaan.





Tässä on alimmaisena Urban Decayn Urbanilla tehty kissarajaus yläluomella. Samaista Urbania on hivenen myös alaluomen ulkosyrjässä. Urbanin päälle levitin reilulla kädellä Lumenen Saaristomerta ja samainen Saaristomeri on myös koko alaluomella. Yläluomella syvensin ripsirajaa vielä Urban Decayn syvänsinisellä Chaos'lla. Liikkuvalla luomella on Sleekin Marry in Monte Carlo. Syvensin Monte Carloa ulkonurkassa tummalla pinkillä, häivytin luomivaossa  utuisella vaaleanpunaisella ja sisänurkkaan toin valoa vielä kolmannella vaaleanpunaisella, jotka kaikki ovat Coastal Scentsin original paletista. Alla olevassa kuvassa käytetyt sävyt olen merkinnyt valkoisilla palluroilla.




Mitäs te muut tykkäsitte?

28.1.2015

ei-niin-tummaa, ei-niin-onnistunutta

Tummien, yksiväristen kynsien voittokulkue on jatkanut tasatahtiin marssiaan. Yhdet vaaleammatkin kynnet sain kuitenkin jollain ihmeellä tehtyä myös. Ja koristelinkin ne! Ei voi kyllä sanoa, että olisi ihan putkeen mennyt. 




Onneksi voi kerrankin sanoa, että taidoissa ei ollut vikaa. Siirtokuvissa kyllä sitten sitäkin enemmän. Eivät olisi suostuneet millään irtoamaan taustapaperista, saati kiinnittymään kynnelle. Tuo etusormessa oleva päätti jopa katketa keskeltä kesken taustapaperin liottelun. Pikkurillin siirtokuva pysyy paikallaan ainoastaan sentin paksuisella kerroksella pikakuivattavaa. Muihin kynsiin ei sitten enää siirtokuvia laitettu, jännä juttu :D

Pilkutkin onnistuin tekemään kerrankin tosi nätisti, mutta aivot ovat vieläkin sen verran jumissa, että tein ne väärille puolille kynttä :D Yritys hyvä kymmenen?

Pohjalla OPI Done Out in Deco, pilkut OPI LAMB ja valkoinen akryylimaali, siirtokuvat helvetistä.

25.1.2015

Arkistojen kätköistä

Tiedättekö, joskus olen niin saamaton ja laiska, että melkein hävettää.

Mutta vain joskus. Yleensä olen liian saamaton ja laiska välittääkseni :D





Tällä kertaa voisi kuitenkin taas olla vähän häpeämisen paikka. Esittelyssä on nimittäin eräs meikki niin pitkältä ajalta, ettei ole enää aavistustakaan siitä, mitä tuotteita tämän tekemiseen on mahdollisesti käytetty. Jotain liilaa ja vaaleanpunaista siellä ainakin näyttää olevan :D 





Jostain tuntemattomasta syystä osa kuvista vaan jää aina välillä muhimaan kansioiden syövereihin, eikä niitä tule postattua, vaikka mitään muuta juttuaihetta ei olekaan. Ei tässäkään meikissä tai kuvissa mitään suurempaa vikaa ole. Vain vähän tuollainen meh meininki. En tiedä.




Yleisesti ottaen blogissa tullaan taas toivottavasti näkemään näitä meikkipostauksiakin enemmän. Syksy meni aika vahvasti pelkällä kynsipostauksilla, mutta minä tykkään näistä meikkipostauksista (ja meikkaamisesta!) sen verran paljon että toivon niiden tekevän vahvan paluun. Ja miksi eivät tekisi, nyt kun on taas vähän helpompaa kuvailla luonnonvalossa :)

Kohti valoisampaa kevättä siis!

21.1.2015

Pikkuhiljaa

Päivää taas. Täällä se meikäläinen edelleen yrittää kasvatella kynsiään ihmisten mittoihin ja yrittää muistella, että miten nää kynsilakat nyt oikein toimivatkaan. Edistystä on havaittavissa, varmasti mutta erittäin hitaasti. Näissä tämän kertaisissa kynsissä kun olen käyttänyt jopa kolmea eri lakkaa! Aika huimaa.

Aivot ovat varmaan jo pysyvästi off-tilassa, kun kynsikoristelut eivät suinkaan ole ainoa elämän osa-alue, jolla jumittaa. Meillä on tässä uudessa kodissa huimat neljä ikkunaa, johon ajattelin verhoja ripustaa. Asumme tässä neljättä viikkoa, enkä ole vieläkään saanut päätettyä, mitkä verhot laitetaan mihinkin ikkunoihin. Yhtä yksinäistä peiliämmekään ei ole vielä laitettu seinälle, koska seiniäkin on niin kauhean monta!

Pohjanoteeraus on kyllä se, että useimpina päivinä olen lähtenyt ulos ruskeissa silmämeikeissä, koska muuta en ole saanut aikaiseksi.





Toisin sanoen siis, on tällä hetkellä jotenkin uskomattoman vaikeaa saada aivojaan toimimaan luovasti. Mutta ehkä se tästä, kunhan talvihorros hellittää. 

Tässä esimerkki siitä, miten kovasti kyllä yrittää, mutta ei vain toimi. Voi tästä ehkä tsempparipalkinnon ja papukaijamerkin saada, mutta ei tämä kyllä minään luovuuden riemuvoittona tule jäämään historiankirjoihin. Punaisena ihanainen OPI Crêpes Suzi-ette ja kontrasteina Zoya Sunshine sekä Essie Stroke of Brilliance.

13.1.2015

Kultaa kullan perään

Viimeiset ablecaw-kynnet uunista ulos. Enää en näihin kyllä kehdannut askarrella mitään haasteeseen viittaavia tekstejä, olen kuitenkin aika mahtavalla tavalla myöhässä, mutta julkaistaan nyt kuitenkin kun kuvat on tullut otettua :)

On muuten ollut aivan hirmuisen vaikeaa tehdä mitään kynsiä nyt, kun ei ole valmiiksi määrättyjä aiheita. Osasyy on toki varmasti myös siinä, että kynnet ovat aivan hirmuisen lyhyet ja sitä myöten vähän ärsyttävät. Varmaan kaikki joulukuun stressikin purkautuu nyt tällaisella jännällä tavalla, ei huvita tehdä oikein mitään. Osoitan nyt kuitenkin suurimman syyttävän sormeni pääni täydelliselle kyvyttömyydelle luoda yhtä ainuttakaan omalaatuista ideaa. Olen kulkenut monta viikkoa täysin yksivärisillä lakoilla, mutta tiedän että asiaan saisi muutosta, jos joku antaisi vähän kaverillista potkua takamukselle ideoiden muodossa. Onneksi pikkulinnut lauloivat, että ablecaw saisi jatkoa myöhemmin keväällä :D

Viimeisen viikon toinen ablecaw-haasteista oli kultaiset tai hopeiset kynnet. Olen aina ollut hopean kannattaja henkeen ja vereen, etenkin keltakultainen on sellainen sävy joka saa naaman vääntymään sellaisiin muotoihin, että pitää toivoa ettei tuuli käänny juuri samaisella hetkellä. Mutta niin vain kuulkaa kynsilakkailukin opettaa suvaitsevaisuutta. Jos en muilla elämäni osa-alueilla vieläkään osaa arvostaa kultaisia yksityiskohtia, kultaiset kynsilakat ovatkin sitten eri juttu. Ainakaan en vihaa niitä. En ainakaan ikiomaa Kultsiani <3




Jos joku epäili hetkeäkään, että tekisin yksiäkään kultaisia kynsiä ilman Kultsia, hävetköön :D




Jumalat ja uusi leimasimeni olivat näitä kynsiä tehdessäni suosiollisia, ja sain jopa ihan kelvolliset leimat aikaiseksi. Ainakin leimat menivät kaikissa kynsissä samaan suuntaan, wuhuu, edistystä!

Kultainen lakka näissä kynsissä on OPI L.A.M.B., juuri sellaista sävyä kultaista jota suostun ihan mielelläni sietämään. Aksenttikynnet (ja leimat) ovat todennäköisesti OPI No Spain No Gain, saattavat kyllä olla jotain muutakin, koska näiden kynsien tekemisestä on ikuisuus ja olen autuaasti unohtanut irrelevantit yksityiskohdat. Aksenttikynnet on sitten myös kuorrutettu sillä ah, niin jumalallisella OPI Goldilocks... Rocks! -rakkaudellani.


Pyydän muuten nöyrimmästi anteeksi, mikäli tässä postauksessa esiintyy häiritseviä kirjoitusvirheitä. Olen näköjään pitänyt niin kauan taukoa postaamisessa, etten osaa enää edes kirjoittaa :D Oikolukiessa tulin korjanneeksi varmaan 85482 virhettä, toivottavasti niitä ei jäänyt yhtään jäljelle...

7.1.2015

Vuosi 2014 kynsikuvina

Päätin sitten kuitenkin tehdä edes yhden tällaisen koosteen viime vuodesta. On vähän myöhässä joo, mutta ei kai se haittaa, käyn itsekin aina vähän hitaalla. Tähän listaukseen on siis kerätty viime vuoden onnistuneimmat lakkaukset noin suurinpiirtein kuukausittain. Tuomaristona toimi arvovaltainen ja iki-ihana minä.

Tammikuu

Vuosi sitten minulla oli näköjään ihan hirmuisen pitkät kynnet, en ihan täysin ymmärrä että miten olen onnistunut ylläpitämään tuollaisia haukankynsiä keskellä viimaa ja pakkasta. Nyt nämä tuntuvat napsahtelevan poikki pelkästä ajatuksestakin. Toki, takana on muuttoa ja muuta kivaa, jossa kynnet ovat saaneet kärsiä, mutta silti. Tammikuulle osui myös monet tosi kivat lakkaukset, mutta tälle it-listalle nostin niistä kaksi.





Teippailua ja hiekkalakkaa, maneeri josta en pääse varmaan koskaan eroon (ei sillä että tarvitsisi, tämähän toimii) sekä tummaa, tummaa, tummaa lakkaa, jotain johon olen parin viime kuukauden aikana hurahtanut kuin lemmenkipeä esiteini. Ei haittaa sekäään, että mukana on suede-lakkaa, mikään ei voi mennä pieleen niiden kanssa.


Helmikuu

Helmikuussa mentiin huomattavasti tylsemmällä linjalla lakkausten suhteen, muutenkin koko kuukauden postaukset painottuvat kovin vahvasti ihan muihin juttuihin. Yksi helmi onneksi osui helmikuullekin (no pun intended), sellainen jota muistelen vieläkin lämmöllä, että tulipas tehtyä upea lakkaus. Paljon on siis tehty asioita oikein, jos melkein vuoden jälkeen vielä muistaa tietyt kynnet ja haaveilee tekevänsä ne uudelleen.




Kelmuilua ja glitteriä. Ablecawin aikanakin tuli todettua että kelmuilu vain on se ainoa ja oikea (ja lupasin jollekin tutoriaalia, aion kyllä vielä joku kaunis päivä sen tehdäkin, en vain oikeasti ole kovin nopea!) ja hiljalleen tämä kivikova sydämeni lämpenee noille glittereillekin. Nämä olivat todellakin sellaiset kynnet, että kuljin viikon ajan käsi naaman edessä, etten menettäisi yhtä ainutta potentiaalista tuijotteluhetkeä.


Maaliskuu

Maaliskuussa aloitin töissä, mutta ei se juuri kynsissä näkynyt. Aika räiskyvilläkin lakkauksilla mentiin välistä, mutta yhdetkään niistä ei nyt näy tässä koosteessa. Ilmeisesti makuni on muuttunut, mutta yksinkertaisimmat tekeleet miellyttivät nyt paljon enemmän silmää.





Vähän lisää tummaa (luulin että hurahdin näihin vasta nyt talvella, olin näköjään väärässä), elämäni ehkä ensimmäinen onnistunut leima ja kammottavan tyttömäisiä palluroita. Vähän nuo pallurat ällöttävät, mutta joku niissä myös kiehtoo. Välillä pitää käydä mukavuusalueen ulkopuolella, sieltä voi löytyä vaikka mitä kivaa.


Huhtikuu

Huhtikuussa koettiin näköjään ihan kauheita epäonnistumisen ja harharetkien hetkiä. Kynnetkin olivat ihan nysät jostain syystä (tosin reilusti pitemmät kuin nämä nykyiset muuttokynnet, nyyh) mutta nostan silti listalle yhden lakkauksen.




No kelmuilua vaihteeksi :D Mutta nuo perhoset ovat se syy, miksi tämä lakkaus mainittiin. Tämä idea oli pyörinyt päässäni pienen ikuisuuden, ja tästähän luonnollisesti nousee erittäin vakavat suorituspaineet, kun lopulta päätin haasteeseen tarttua. Ihan en ole tyytyväinen perhosten asennoitumiseen, mutta sen verran kiva lakkaus kuitenkin, että ansaitsee kunniamaininnan. Ja onhan tämä nyt ihan heittämällä huhtikuun paras lakkaus.


Toukokuu

Toukokuussa olin hautautunut töihin ja se näkyi blogin puolella pienenä hiljaisuutena. Kiireen vuoksi tein kuitenkin paria aikaisempaa kuukautta huomattavasti yksinkertaisempia ja nätempiä kynsiä, joten kokonaisuuden voi katsoa kallistuvan positiivisen puolelle.




Vesimarmorointia! Ja minun standardeillani vielä perin onnistunutta sellaista. Mukana menossa vuoden ehdottomasti parhaimmet hankinnat kynsilakkaosastolla, OPI I Just Can't Cope-acabana ja Where Did Suzi's Man-Go. Voi mun vauvat.


Kesäkuu

Kesäkuu (ja itse asiassa koko kesä) tuli vietettyä vieläkin hiljaisemmissa merkeissä kuin toukokuu, mutta voi kristus roviolla sentään, miten ihania kynsiä olen tehnyt! Ellei mukana olisi ollut mielestäni koko vuoden onnistuneinta lakkausta, oltaisiin jouduttu kyllä ihan tappelemaan edustuspaikasta listalla.




Miittikynnet, tietysti, ei epäilystäkään. Puutteensahan näissäkin on, mutta rakastan näitä silti palavasti. Tästä alkoi myös hetkellisesti kestänyt hurahtaminen ranskiksiin, tein tämän jälkeen varmaan kolmet ranskikset, mutta ne eivät päätyneet blogiin asti, koska eihän niissä ole mitään esittelemisen arvoista :D


Heinäkuu

Heinäkuussa kärsin hämmentävää glitter-kautta, tuntui että joka ikinen lakkaus piti jollain tavalla kuorruttaa glittereillä. Olin myös autuaassa lomamoodissa, eikä tullut tässäkään kuussa tehtyä ihan kauheasti sellaisia kynsiä, jotka olisivat ansainneet päästä blogiin asti. Lähinnä taisin kulkea yksivärisillä tekstuurikynsillä, koska niitä on niin kovin helppo korjailla, jos ei viikonkaan jälkeen vielä jaksa vaihtaa lakkauksia.




En jaksanut panostaa edes ristiäisiä varten. Mutta haittaako tuo, kun lopputulos on kuitenkin näin älyttömän kiva?


Elokuu

Elokuussa olin taas hetkellisesti elävien kirjoissa, kesän laiskottelun jälkeen ja ennen syksyn dippa-ahdistusta. Kynnet olivat taas kasvaneet melkoisiin mittoihin kesän myötä ja fiilistelin jo täysillä syksyä. Elokuussa tuli myös tehtyä muutamia erittäin onnistuneita hankintoja kynsilakkarintamalla ja löysin jopa uuden Kultsin itselleni.





Ihana glitterpläjäys ja sydämeni täysin sulattanut Kultsi. Molemmat olivat kyllä sellaista tuijottelukynsiosastoa, että hyvä että viitsin räpyttää silmiäni. Ja jos se vielä on jollekin epäselvää, Kultsi on muodostunut itselleni niin rakkaaksi lakaksi, että annan sille joka ilta hyvänyönsuukon ja tuon aamupalan sänkyyn.


Syyskuu

Syyskuussa löysin vihdoin vinyylien ihmeellisen maailman ja olisin varmaan jatkanut niiden kanssa leikkimistä paljon pidempään, ellei myös Ablecaw olisi saanut alkuaan. Ja hyvä että alkoi, koska olisin varmasti jossain vaiheessa lopettanut kynsien lakkaamisen kokonaan ilman sitä kaikessa ahdistuksessani.




Simppelit vinyylikynnet tuli kuitenkin tehtyä ennen ablecaw'ta ja deadline-stressiä ja kaikessa yksinkertaisuudessaan nämäkin kynnet pääsevät erittäin korkeille sijoille, kun listataan minun mielestäni onnistuneimpia lakkauksiani koko vuodelta. Teipit ja hiekkalakat, ei vain voi mennä pieleen.


Lokakuu

Lokakuussa ei ollut aivokapasiteettia tehdä yksiäkään muita kynsiä, kuin haasteeseen liittyviä, osa niistäkin vähän väkisin väännettyjä. Blogi muuttui muutenkin vähän yksinkertaisempaan suuntaan, kun kaikki muihin osa-alueisiin liittyvät postaukset jäivät pois. Alkukuulle sentään onneksi osui muutama ihan onnistunutkin lakkaus, ettei lokakuu-raukan tarvitse jäädä ilman omaa kuvaa tässä vuosikatsauksessa.






Syksyn värejä erittäin miellyttävällä tekniikalla, töpöttelemällä vähän sitä sun tätä väriä kaksivuotiaan motoriikalla sekä sinistä glitteriä.


Marraskuu

Samat sanat kuin lokakuulle, yhdistettynä kaiken vallanneeseen pimeyteen ja koko kuukauden postaussaldo jäi säälittävään viiteen. Onneksi niiden joukossa on myös yksi vuoden parhaista onnistumisista.




No sitä teippiä ja tekstuuria ja tummaa. Ei mitään uutta auringon alla. Melkein voisin itkeä monotonisuuttani, mutta en jaksa, tykkään näistä lopputuloksista liikaa :D


Joulukuu

Joulukuussa sitten tunnetusti tuli kaikenlaista muuta, että ablecaw'kin jäi jalkoihin ja kynsipostausten saldo taas varsin vähäinen. Ajatukset risteilivät siellä sun täällä, joten jo valmiiksi harrastamani yksinkertaisuus muuttui jo lähes koomiseksi minimalistisuudeksi. Kynnet olivat jo alkaneet kärsimään ja saivat uuden, huomattavasti pyöreämmän muodon lyhyyden lisäksi.




Enpä olisi tammikuussa ollut valmis lyömään kovin suuria summia vetoa siitä, että yksi vuoden parhaista lakkauksistani on toteutettu vaaleanpunaisella lakalla. Mutta kyllä näköjään tämäkin joskus toimii. Harmittaa vieläkin että nämä kuvat epäonnistuivat näin surkeasti, koska tykkäsin noista leimoista ihan possuna (pun intended) ja viihdyinkin näissä lakkauksissa monta monituista päivää.

--

Että semmoinen kynsivuosi. Näistä kynsistä minä tykkäsin, tilastojen perusteella teidän kolme suosikkianni olivat miittikynnet, BossaNova-kynnet sekä ristiäiskynnet. Aika hyvin meidän makumme osuivat yksiin, mutta noista BossaNovista en kyllä itse tykännyt yhtään. Olin ihan tyrmistynyt siitä että miten ne keräsivätkin noin paljon klikkauksia. Olen edelleen, en vain ymmärrä, nehän menivät ihan pilallekin :D


4.1.2015

The Finnish(able) Nail Art Challenge - jingle bells

Huh. Eipä ollut tarkoitus pitää tällaista hiljaiseloa näin kauaa. Blogi on päivittynyt viimeksi lähes kolme viikkoa sitten, ja siinä ajassa on kyllä ehtinyt sattumaan yhtä sun toista. Niin sanottu oikea elämä siis pääsi yllättämään :D Ensin kävi niin, että satuin valmistumaan. Valmistumisen jälkeen oli jännästi sellainen paikallinen, massiivinen painovoimakertymä suoraan sänkyni alapuolella. Kynnetkin olin jossain välissä ehtinyt tuhoamaan, niistä ei siis valitettavasti ole todistusaineistoa vaikka hienot olivatkin, Päänsäryn vihdoin hellittäessä siirryimmekin lähes viikoksi erinäisten sukulaisten nurkkiin viettämään joulua. 

Ai niin, ja muutettiin uudelle paikkakunnalle. Tässä sitä nyt sitten pitäisi opetella olemaan savolainen. Voe mahoton.




Ablecaw jäi nyt pahasti tyngäksi lopusta, mutta ei kai sillä niin väliä? Muutamat haastekynnet ehdin kyllä tekemään varastoon (ja oli kyllä tarkoitus julkaista nämä ihan asialliseen aikaan...) joten katsellaan näitä sitten vähän myöhässä. Minulla oli myös suuret suunnitelmat tehdä kaikenlaisia koostepostauksia, vuoden parhaat sitä ja tätä, vieläkö sellaiset mahdollisesti kiinnostaisivat näin tammikuun toisella viikolla? :D Saattaa kyllä olla, että jätän suosiolla välistä, alkaa ehkä hieman tulla jo itselläkin korvista ulos nuo (varsinkin nyt, kun olen lukenut kaikki kahden viikon ajalla ilmestyneet seuraamieni blogien postaukset putkeen...)




Tässä nyt kuitenkin yhdet muodikkaasti myöhässä olevat ablecaw-kynnet. Joulu oli vähän niinkuin aiheena, onneksi se ei haittaa koska mitään kovin jouluista en saanut aikaiseksi :D Enkä osannut tehdä edes kulkusia. Pallot, kulkuset, sama asia? 

Tämä on kuulkaa sitä abstraktia taidetta nytte :D




Lakkoja tuli käytettyä pitkästä aikaa vino pino, joten pääsivät poikkeuksellisesti ihan kuvaan asti. Vasemmalta oikealle Depend 223, Zoya Sunshine, Zoya Chyna, Essie Sunday Funday, OPI Dating a Royal sekä OPI Goldilocks Rocks!

Tiedättekö, on kyllä harvinaisen tahmeaa yrittää kirjoittaa yhtään mitään näin pitkän hiljaisuuden jälkeen.