16.12.2014

The Finnish(able) Nail Art Challenge - old manicure revisited

On tullut viime aikoina ehkä hieman valitettua näistä haasteaiheista, mutta tänään ollaan ihan toisella linjalla. Yksi suurista suosikeistani nimittäin saa vuoron tänään, aihe jota olen kieli pitkällä odottanut viikkotolkulla. Tänään käydään siis vierailemassa vanhan lakkauksen luona ja yritetään toivottavasti tehdä se tällä kertaa vähän ensimmäistä kertaa paremmin :)

Vietin pitkän ja antoisan hetken selaten vanhoja kuviani, yrittäen löytää vain yhtä sellaista lakkausta, jonka haluaisin tehdä uudestaan, pienoisin muutoksin. Ehdokkaita oli tosiaankin monia, mutta voittajaksi selviytyi tämä lakkaus yli vuoden takaa. Olen yhä edelleen tuosta ideasta erittäin innoissani, minusta se on nerokas, mutta toteutus ei onnistunut kovin mallikkaasti. 

Ensimmäisellä kerralla eräs virheistäni oli muun muassa se, että lähdin lisäämään valkoista vasta harmaan päälle. Ei, ei, ei, ei. Väri, joka ei muutenkaan peitä kovin tehokkaasti, ei muuten peitä etenkään tumman harmaan päällä, ihan vinkkinä vaan :D Tällä kertaa laitoin siis valkoista alle, ja harmaata vasta päälle vinyylien kanssa. Halusin myös kokeilla muutenkin hieman muuttaa tuota alkuperäistä designia, joten jätin valkoiset osiot paljon kapeammiksi. Näihin valkoisin raitoihin käytin sitten vain yhtä sävyä punaista ja laitoin pilkut siistiin riviin.




Ja täytyy sanoa, että tykkäsin ihan mahottomasti. ainoa vain, että vinyylien kanssa kävi näin:




Mooooorjeeeeeens! Ei näköjään riittänyt kolmen tunnin kuivattaminen ennen vinyylien laittoa... Kiitos vaan tästä, universumi.

Kaikesta ihanuudestaan huolimatta siis tämä lakkaus ei elänyt kovin pitkään. Tietysti pilasin vain yhden kynnen, että sen korjaaminen olisi ollut verrattaen helppoa, mutta en ole koskaan ollut hyvä korjaamaan virheitäni. Se on joko vanha roskiin, äkkiä karkuun ja uutta putkeen, tai ei mitään :D




Että hei hei kiva lakkaus, ehkä nähdään vielä joskus kolmannen kerran?

Valkoinen Essie Blanc, harmaa Sothys Gris Lumière, punainen OPI I'n Not Really a Waitress.

3 kommenttia:

  1. Voi että, tosi kiva idea! Harmi, ettei universumi ollut empattisella tuulella :(

    VastaaPoista
  2. Nätit, harmi, et kävi noin. :(

    VastaaPoista
  3. Paljo paremmin onnistuit tän lakkauksen kanssa.
    Joo ja vihan ärjäisy universumille, mokomalle...

    VastaaPoista