25.5.2014

Liukuvärjätyt kynnet + haaste, osa 2!

Jee, taas minut haastettiin! :D Ihan samaan haasteeseen tosin, mutta onhan tässä sentään eri kysymykset, tällä kertaa Kristan esittäminä. Haasteen mukaisesti pitäisi myös kertoa 11 asiaa itsestään, mutta tein sen jo viime kerralla, joten jätän nyt väliin ja vastaan vain noihin kysymyksiin.

Kuvituksena on eräs superyksinkertainen liukuvärjäys, jota tuli pidettyä viikko (!!) koska ei vain yksinkertaisesti ollut aikaa ja energiaa tehdä uusia. Näköjään olen myös kärsinyt sokeudesta kuvauksen yhteydessä, koska nimettömässä on aivan jäätävä karva :D En tajua, miten tuollaista ei voi olla huomaamatta... Sitä ei edes ole ensimmäisessä kuvassa, eli se on jostain leijaillut kesken kuvailun. Hyvin mielenkiintoista.

1. Kerro ekoista kynsienkoristelukokemuksesta

Muistini mukaan olen alkanut koristelemaan kynsiä yläasteella. Ensimmäisenä olen tehnyt värilakkojen päälle mustia ranskiksia, koska minun tuppukotikylästäni ei mitään peittäviä kynsilakkoja saanut :D Siitä se sitten evoloitui color blocking -jutuiksi ja värillisiksi ranskiksiksi perinteiselle värittömälle pohjalle. 

2. Millainen olisi itse suunnittelemasi lakka?

Täydellisesti peittävä ja vaivattomasti levittyvä, hivenen utuinen ja murrettu liila. Onneksi minulla ei ole tällaisia lakkoja kuin, ööö, viisi? :D

3. Mikä on sinun tunnaribiisi?

En tiedä onko tämä joku oikea biisi, mutta sellainen iiiiiiiiikuisuuksia sitten tulleen, jonkun ruoansulatusjugurtin tai vastaavan mainoksessa soinut kappale. Mainoksessa oli onnellinen maha, joka lauleskeli ääneen koska siihen ei lainkaan sattunut. Hyräilen sitä varmaan joka ikinen päivä. Se menee jotakuinkin näin:

paa-dada, paa-dada, pa pa padada daa!

Kyllä, valitsin tunnaribiisikseni noin sata vuotta vanhan ruoansulatusjugurtin mainostunnarin :D Mutta se on niin hyvä! Sellainen mahtava hyvänmielen lurittelu. Ja tosiaan jatkuvasti, jo vuosikaudet, olen sitä itsekin hyräillyt.




4. Mikä on puhelimesi soittoääni?

Tähän on pakko vastata, että en tiedä :D Joku puhelimen oma vakiojuttu (koska tämä tekniikan kandidaatti ei osaa ladata puhelimeensa kappaleita itse...)

5. Lempiruoka?

Taidolla ja rakkaudella tehty lasagne. 

6. Oletko siivousintoilija?

Hah, en todellakaan :D Aika lailla sitä vastakkaista osastoa...

7. Montaako kynsilakkaa juuri nyt himoitset?

Meinasin ensin vastata että nollaa, mutta jos joku tulisi nyt tarjoamaan minulle we'll always have Paris suedea, niin en kyllä kieltäytyisikään, että varmaan sitten yhtä. Ja sitten itse asiassa haluaisin myös jonkun tosi hentoisen tyttövaaleanpunaisen, mutta en kyllä osaa nimetä että miltä merkiltä ja minkä nimisen. Varmaan siis kahta. Eli tosi vähän...




8. Onko sinulla tatuointeja?

Ei, eikä taida koskaan tullakaan. Joskus haaveilin niistä aika kovastikin, mutta enää ei niin kiinnosta.

9. Horoskooppimerkkisi?

Kaksonen. Vietän ensi viikolla 25-vuotissynttäreitäni, jee! :)

10. Lemppari leffa?

ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄenosaavastatanäihin! Vastasin viimeksi pitkä kuuma kesä, tällä kertaa aion sanoa jonkun muun :D Vaikka Jake Gyllenhaalin ennen-kuin-olin-kuuluisa sekopääsöpöilyleffa Bubble Boy. Vähän samasta syystä kuin pitkä kuuma kesä, aina tulee hyvälle mielelle ja jaksaa katsoa vaikka kuinka monnta kertaa uudestaan. Onneksi olen onnistunut metsästämään sen dvd:nä, koska uudelleen katsominen saattaisi muuten olla kovin vaikeaa... Yrittäkää löytää jostain, ihan mahtava leffa!

11. Keräiletkö muuta kuin kynsitarvikkeita?

Hmm, miten tämän nyt ottaa. Onhan minulla paljon meikkejä, ja lankoja, mutta en kuitenkaan laskisi näitä ihan keräilykohteiksi. Elämäni aikana olen kuitenkin ehtinyt keräilemään vaikka mitä omituisia juttuja, muun muassa pullojen etikettejä, pääsiäismunien sormuksia, jääkiekkokarkkien papereita, koiria esittäviä posliiniesineitä, tarroja, postikortteja....




Kynsilakat Essie Bikini So Teeny ja Essie Navigate Her.

4 kommenttia:

  1. Hauskaa luettavaa ja kauniit kynnet. Tänks!

    VastaaPoista
  2. Ei jessus mä repesin ku näin ton karvan :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä hieman otti päähän, että ehdin poistaa lakkaukset ennen kuin olin katsonut nämä kuvat läpi :D

      Poista