2.1.2014

Blogin taustajoukot

Moi!

Useissa seuraamissani kynsiblogeissa on tapana merkitä jokaiseen postaukseen käytettyjen värilakkojen lisäksi myös alus- ja päällyslakat. Lisäksi monessa blogissa on kirjoitettu erilaisista käsien- ja kynsienhoitorutiineista. Tämä postaus olkoon eräänlainen minun kontribuutioni asiaan :) Käyttämäni tuotteet vaihtelevat jonkin verran, tähän postaukseen olen kelpuuttanut ainoastaan ne tuotteet joita en vaihda vaikka ydinsota uhkaisi. Nämä tuotteet ovat jokainen osaltaan varmistamassa sitä, että minulla ylipäätään on kynnet ja että niitä on kiva lakata. Ilman näitä tuotteita siis tuskin olisi blogiakaan olemassa. Kiitos ja kumarrus siis heille!


Jokainen lakkaus aloitetaan luonnollisesti pohjatuotteilla. OPI Natural Nail Base Coat on yksinkertaisesti maailman paras aluslakka. Levittyy tasaisesti, jättää tahmeahkon pinnan johon värilakat tarttuvat hyvin, ei päästä värjäymiä läpi, pysyy kuin tauti. Tosi riittoisaakin on, olen korkannut tämän kyseisen pullon syyskuussa :) Hätähousu kun olen, lakat kuorrutetaan aina pikakuivattavalla päällyslakalla, siinä hommassa ei ole Sally Hansenin Insta-drin voittanutta. Jostain syystä tätä ei enää myydä suomalaisissa kaupoissa, ja internetin ihmemaastakin tätä joutuu välillä vähän metsästämään, ja se on kuulkaa huutava vääryys se. Olen käyttänyt näistä tunnetuimmista pikakuivattajista tämän lisäksi ainoastaan Seche Viteä, ja siihen verrattuna tämän koostumus on paljon miellyttävämpi (ei niin paksu ja tönkkö), sivellin leveämpi, kuivumistahti nopeampi ja pinta sileämpi. Kiilto on hieman maltillisempaa kuin Sechessä, mutta minusta se on ainoastaan positiivista. Sechestä näkee oman naamansakin. Tämä ei myöskään kutista lakkoja eikä kuoriudu laattoina irti, kuten Seche tekee vanhetessaan.

Mavalan Scientifique on tujua kamaa kynnenkovettajamarkkinoilla. Liikakäytöllä tällä saa jopa liian kovat kynnet, jotka napsahtelevat sitten poikki joustamattomuuttaan. Niimpä olen katsonut parhaaksi käyttää tätä vain muutaman kerran kuussa, sellaisen 1-3 kertaa. Nfu Oh Cuticle Removeria käytän noin kerran viikkoon poistamaan liikoja kynsinauhoja. Tässä on tuote jota minä henkilökohtaisesti ainakin todella tarvitsen, jos kerrankin tämän käyttö venyy hieman liian pitkälle, kynsinauhani alkavat rehottaa jokaiseen ilmansuuntaan kovin epäesteettisesti. 

Päivittäisiin rutiineihin lukeutuu luonnollisesti myös käsien rasvaus ja kynsinauhojen öljyäminen (laitan öljyä yötä vasten myös vapaan kasvun alle, jotta se imeytyisi myös itse kynteen ja pitäisi sen joustavana) mutta näissä kategorioissa tuotteet vaihtelevat mittavaan tahtiin.


Kynsilakkojen poistamiseen käytän näitä ihanuuksia, Dependin vihreää kynsilakanpoistoainetta ja Rainbow'n vanutyynyjä, luomuna tietty. Puuvillan tuotanto on hirvittävän kuormittavaa ympäristölle, joten maksan mielelläni muutaman sentin lisää luomuvanutyynyistä, oli se sitten kuinka merkityksetöntä hyvänsä. Lisäksi nämä on tosi helppo jakaa paksuussuunnassa puoliksi, ja puolittaakin ilman nöyhtää. Minä en vain yksinkertaisesti voi käyttää yhtä kokonaista vanulappua silmämeikinpoistoon, tuntuisi hirvittävältä tuhlaukselta :D </valistus> </ituhippeys> </viher-vasemmistolaisuus>

Dependin poistoaineen olen aikoinaan ostanut ensimmäistä kertaa siksi että se on biohajoavaa (eli eipä siitä ituhippeydestä sittenkään päästy vielä...) mutta sen jälkeen se on päätynyt jo vuosien ajan uudestaan käyttöön siksi, että on yksinkertaisesti parasta. Tässä ei ole asetonia, joten se on hellävarainen eikä poistoainetta tarvitse ottaa lisää kesken puhdistuksen, koska tehoaine ei haihdu kesken kaiken. Eipä sillä että tämän kanssa poisto-operaatio edes mitenkään kestäisi, toimii niin tehokkaasti. Yksi pieni liraus riittää helposti poistamaan lakat kaikilta kynsiltä. Tuo pullo on 250 milliä ja se kestää minulla aina reilusti yli puoli vuotta. Mahtiainetta.

Viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä:





Rakas kynsienlaittoalustani, Aku Ankka -mainos :D Tämä on kestänyt menossa mukana jo tasan vuoden! Tämä ehti tulla uuteen asuntoomme ennen kuin ehdin laittamaan mainoskiellon oveen, mutta onpa sillä onneksi sitten ollut käyttöäkin :D

2 kommenttia:

  1. Mavala on todella hyvää, samoin kuin OPIn Nail Envy. Jos et ole vielä kokeillut niin kantsii kyl. Ihana tuo Aku Ankka mainos, laita ihmeessä kuva niiden fb seinälle tai palautteisiin. Päivän piristys:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nail Envyjä oon käyttänyt kanssa, sitä tavallista ja kuiville ja hauraille kynsille tarkoitettua, tykkään kyllä niistäkin. Hyvä idea tuo palaute Aku Ankalle, pitää harkita :)

      Poista