28.12.2013

Viva la Diva -naama

Moikka!

Päätin edellisen luomiväripostauksen kirjoittamisen jälkeen sisuuntua, ja tarttua myös välillä muihin paletteihini.  Perjantairiennotkin oli sopivasti tulossa, joten erittäin hohtavia sävyjä sisältävä Viva la Divan Absolutely Fabulous eyes -paletti tuntui parhaalta vaihtoehdolta. Olen joskus köyhänä opiskelijana ostanut tämän alennusmyynneistä, ja niinkin halvaksi tuotteeksi tässä on kyllä erittäin hyvä laatu. Kuten muuten kaikissa kokeilemissani Viva la Divan tuotteissa, ovat aika mahteja. Etenkin ne huulipunat, oh! Tässäkin kyseisessä naamassa oli huulilla Viva la Divan punaa, se ei nyt vain päätynyt kuviin asti.

Myös kulmakynä on samalta merkiltä, ja ajattelin nyt omistaa yhden kokonaisen kappaleen sen ylistämiseen. Useammastakin kauneusblogista olen lukenut valituksia, kuinka niiiin moni ruskea kulmakynä on harmillisen punertava, eivätkä ne sovi perinteiseen suomalaiseen naamaan sitten ollenkaan. Minä taas punatukkaisena pisamanaamana en ole löytänyt tarpeeksi punertavia ruskeita kulmakyniä mistään. Vaikka kuinka olisin aina juossut pää kolmantena jalkana kokeilemaan niitä liian punertaviksi haukuttuja kyniä. Kunnes sitten, eräänä kauniina päivänä odottaessani jälleen bussia kaupungilta kotiin (siinä bussipysäkin vieressä on Emotionin lisäksi myös Kicks) kulutin aikaa katselemalla Viva la Divan huulipunia. Samalla silmäni sattuivat sitten osumaan myös merkin kulmakyniin, ja mitä näinkään - aivan huikean punertava kynä! Ei tarvinnut kuin yksi viiva testerillä vetää kämmenselkään ja ostopäätös oli tehty. Viva la Divan kulmakynä sävyssä Espresso sai muuttaa meikkipussini vakiojäseneksi. En luovu.


Niin, näistä luomiväreistä. Ulkonurkkaa tummensin ensin mustalla, sen päälle ja aina puoleen väliin luomea asti lisäsin tummaa sinistä. Aivan sisänurkassa on valkoista, lopulla luomella sitten hyvin vaaleaa liilaa. Tasapainottaakseni kaikkea tätä hohtavuutta käytin häivytykseen ja alaluomelle Inglotin mattaista tummaa violettia, jonka sävynumeroa en nyt pysty tarkistamaan, koska en saa sitä kaivettua ylös paletista. Olen joskus kirjoittanut sävyt ylös paperille, mutta olen kadottanut senkin :D Ihan hyvä idea joo nämä magneeteilla kiinnittyvät napit, saat sitten ihan itse vaihdella niiden paikkaa paleteissa, mutta se edellyttäisi jotain helpompaa irrotustapaa.



Henkilökohtaisesti tykkäsin aivan hurjasti tästä meikistä. Tulipahan taas muistutettua, että minulla on paljon muitakin kivoja meikkejä, kuin se surullisenkuuluisa Urban Decay :D Tänään saa onneksi taas tälläytyä juhlakuntoon, yksi ystävä lähtee vaihtoon ja toinen palaa takaisin Suomeen. Katsotaan siis mitä jännää tänään eksyy naamalle. Saatan ehkä turvautua taas tähän samaan palettiin, siinä on kyllä sen verran mahteja bilesävyjä.


1 kommentti:

  1. Valitan myös aina kulmakynien sävyistä, ei löydy tarpeeksi punaista. Tänään kävin Lahden Kicksissä ja silmät osuivat punertavaan kulmakynään, eikä ollut hinnalla pilattu. En ole oikeasti punatukkainen mutta hiukset ovat olleet kymmenen vuotta punaiset, tummuneet aina vaaleasta kuparista tähän nykyiseen ketunväriseen.

    VastaaPoista