9.12.2013

Musteläikkä

Moi!

Tulipahan vietettyä taas pieni, spontaani radiohiljaisuus. Olen tutustunut salaman käyttöön nyt oikein urakalla, lukemalla kirjallisuutta ja testaamalla itse. Samalla olen luonnollisesti myös alkanut haaveilemaan kaikenmaailman softboxeista ja heijastimista ja muista tilpehööreistä, mutta ehkä tällaiseen kynsien kuvailuun ne olisivat jo hieman liian hifistelyä :D Tällä yhdellä irtosalamalla pärjäisi varmasti vallan mainiosti, kunhan ensin oppii käyttämään sitä optimaalisella tavalla. Harjoitus on siis ollut kovaa ja olinkin jo superinnoissani parista kuvasta, jota sain aikaiseksi. Siis olin innoissani, ennen kuin siirsin ne kuvat koneelle... Pitäisi vissiin alkaa kuvata suoraan koneelle, ettei tuo kameran oma näyttö herättäisi liiaksi toiveita :D

Kuvaan lähinnä makuuhuoneessa, jonka lampun sävy on imarteleva valkoinen, hyvin lähellä päivänvaloa. (Mikäänhän ei tietysti estäisi ostamasta ihan varta vasten tätä hommaa varten päivänvalolamppua.) Silti sain jännästi keltaisia heijastuksia siitä lampusta aikaiseksi, kun otin salaman mukaan. Taustana ollut valkoinen kangaskin on... jotain muuta kuin valkoinen. No, harjoittelu jatkuu!



Kynsillä tällä kertaa OPI Ink. joka on mieeeelettömän kaunis sinisen ja violetin välillä vaihteleva ihanuus. Kuviin en valitettavasti kovin hyvin saanut noita violetteja sävyjä vangittua. Eipä sillä että nuo mattaavalla päällyslakalla tehdyt koristelutkaan näkyisivät :D Mutta vielä minä kehityn tässä valokuvaamisessa... Ehkä. Pikkurillissä ja etusormessa siis ihan vain matattu ranskis ja nimettömässä sekä keskisormessa jotakin suurinpiirtein tippaa esittävää.

En ollut koskaan ajatellut ostavani tätä itse, kaikki näkemäni swatchit olivat vähän meeh. Varsinkin kun useimmissa tästä otetuissa kuvissa sininen korostuu huomattavasti, luonnossa tämä on useimmiten violetti. Sitten kuitenkin eräs kaunis päivä odottaessani bussia kaupungilta kotiin vietin aikaa paikallisessa Emotionissa (koska joku on sen turmiollisesti sijoittanut juuri bussipysäkin viereen, ja vielä suunnitellut aikataulutkin niin että minun bussini menee vain puolen tunnin välein) ja vakiokytikselleni, OPIn hyllylle, oli ilmestynyt joku hullun kaunis lakka. Siinä sitä kuuluisaa sisäistä harakkaa taas vietiin. Maltoin sentään sen verran, että ostin tämän vasta kotona netistä :D

Meidän paikallinen Emotion on kyllä ihme paikka näin OPIen suhteen, kaikki uutuudet on aina piilotettu jonnekin ihan toiselle puolelle liikettä ja siellä vakiohyllyllä pyörii pölyttymässä ne samat vanhat, sata vuotta vanhat pullot. Eikä siellä koskaan ole niitä alennuksia, mitä Facebookin kynsikoristelut-ryhmän mukaan muissa Emotioneissa on... Nimim. Katkera Itä-Suomesta. Ei sillä että ostaisin näitä suomihinnoin, mutta niitä olisi kiva käydä katsomassa, OPIn mainoskuvat kun ovat hieman, kröhöm, sanoisinko epäselkeitä.




Tällaisissa kynsissä siis kohti uutta viikkoa. Kävinpähän myös ostamassa joululahjoja näissä kynsissä, ja onnistuin pysymään poissa Emotionista! En käynyt edes Kicksissä, vaan ostin tasan ja ainoastaan niitä joululahjoja, joten olen mielestäni ansainnut virtuaaliset olalle taputukset kaikilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti