8.11.2013

Kaksi häpeäpilkkua

Terve!

Tiedossa synkkiä paljastuksia. Eilen kerroin haluavani pitää kokoelmassani vain ihania, haluan-lakata-tällä-joka-päivä -lakkoja ja poistaa kaikki lähes-dupet. Tänään paljastan, että olen heikko ihminen eikä mielenlujuuteni tähän aina riitä.

Kuten jo sanottua, OPI on suuri rakkauteni ja intohimoni ja kerään tältä merkiltä mieluusti myös vanhempia ja harvinaisempia lakkoja. Käyttöön siis, en vain statuksen vuoksi :) Minulla on lista aivan erityisiä suosikkeja, joita yritän säännöllisesti metsästää. Ja ps. jos jollain on myydä mulle OPIn suedeja, aivan erityisesti we'll always have Paris, ostan heti! 

No joka tapauksessa. Minulla on tällä hetkellä kaksi tällaista pitkäaikaisen metsästyksen tulosta, jotka eivät sitten todellisuudessa osoittautuneet lähimainkaan sellaisiksi kuin olin toivonut ja joista en nyt osaa luopua, koska olen niin pitkään niitä toivonut. Aika tyhmää, tiedän. Ehkä vielä joku päivä pystyn antamaan nämä eteenpäin. Paitsi että näiden kohta tulevien haukkujen jälkeen kukaan ei varmaan huoli näitä :D


Ensimmäinen häpeäpilkku on Banana Bandanna. Tykkään ihan hirmuisesti keltaisesta väristä, sekä kynsilakoissa että kaikissa muissakin asioissa. Harmillisesti vain monet keltaiset kynsilakat ovat neon-lakkoja tai muuten tosi kirkkaita ja suoraan sanottuja aika rumia. Minä tykkään enemmän pastellinkeltaisesta, sellaisesta hempukasta. Banana on juuri sellainen ja olin hyppiä lattiasta läpi kun vihdoin löysin sen Suomeen toimittavalta ebay-myyjältä. Mutta kuinkas sitten kävikään.


En tarvitse priimalaatua olevia lakkoja, mutta olisi ihan kiva jos ne peittäisivät edes neljällä kerroksella... Vasemmalla oleva China Glazen Lemon Fizz on myös todella saman värinen ja täydellisen peittävä kolmella kerroksella. Oikealla tämä surkea raidallinen banaani, josta siis sen neljänkin kerroksen jälkeen kuultaa kärjet läpi.

Toisessa häpeäpilkussa ei kai sinänsä itsessään ole mitään suurempaa vikaa, se ei vain ole lähellekään sitä mitä oletin sen olevan. Jemmailen sitä tuolla laatikossa, koska jotenkin maagisesti oletan sen ilmeisesti muuttuvan sellaiseksi kuin haluan. Kyseessä siis Gargantuan Green Grape. Otetaanpa nyt hetki ja katsellaan hieman sitä unelmieni lakat -listalla ollutta kaunista vaaleanvihreää. Esimerkiksi tämä ja tämä ja tämä ja itse asiassa koko Googlen kuvahaku antavat ymmärtää että kyseessä olisi kaunis, vaalean omenanvihreän värinen ihastuttava lakka. Ja mikä tämä minun versioni on - joku albiino ilmeisesti.


Vasemmalla siis Gargantuan, oikealla vaaleanvihreä Depend 294. En todellakaan tiedä miksi tämä on niin erilainen kuin swatcheissa, ei tämä nyt kuitenkaan ole mikään vaikea kuvattava. Onko mun ihonvärini sitten vain niin erilainen? Vai olenko mennyt ostamaan feikin? Facebookin kirpalta olen tämän ostanut, joten eihän sitä koskaan tiedä. Tiedä vaikka edellinen omistaja olisi säilyttänyt tätä suorassa auringonvalossa. Jotain hämärää tässä kyllä on.

Omistaako joku lukijoistani tämän? Onko se omenanvihreä vai tällainen albiino?

3 kommenttia:

  1. Minä omistan tuon myös, mutta en nyt juuri muista minkä värinen se oli, aika vaalea kyllä, mutta voidaanhan me ottaa nuo miittiin mukaan ja katsoa onko saman väriset? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei joo, jos vaan viitsit niin ois kiva.

      Poista
    2. Juu omistan tuosta myös Matte-version joka on huomattavasti vihreämpi, niin otan senkin lauantaina mukaan niin voidaan vertailla :)

      Poista